Säännöt

Sukuyhdistyksen säännöt hyväksyttiin sukukokouksessa 26.7.2014 ja patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt uudet säännöt 15.12.2014 (rekisterinumero 21.325)

Sukuyhdistyksen alkuperäisiä 8.9.1931 hyväksyttyjä sääntöjä on muutettu ja oikeusministeriö on hyväksynyt sääntömuutokset 10.4.1980

JUHO ISO-AHOLAN S. 1808 SUKUYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT HYVÄKSYTTIIN 8.9.1931 PERUSTAVASSA SUKUKOKOUKSESSA SAARIJÄRVEN KALMARISSA ISO-AHOLAN TALOSSA.

Perustavassa kokouksessa 8.9.1931 paikalla oli 77 suvun jäsentä, joista täysikäisiä oli 44 ja alle 15 vuotiaita 33.

SUKUYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

1 § Yhdistyksen tarkoituksena on suvun jäsenten keskinäisten suhteitten ylläpitäminen ja hoitaminen suvun elossa olevien jäsenten lähentämisen kautta sekä jäsenten taloudellisen tilan edistäminen ja sivistyksellisen tason kohottaminen, kuin myöskin esivamhempien muiston kunnioittaminen ja säilyttäminen nykyään elossaolevista jälkeentuleville sanoin ja kuvin, erittäinkin esivanhempien taulujen laatiminen ja välittäminen jäsenille, perustamalla perheaikakausikirjoja ja julkaisemalla sukututkielmia sekä sukua koskevien muistoesineitten hoito ja säilyttäminen.

Yhdistyksen kotipaikka on Saarijärven pitäjä, Vaasan läänissä.

2 § Hakemus yhdistyksen jäseniksi on tehtävä kirjallisesti ja on siihen oikeutettu jokainen, joka suoraan alenevassa polvessa polveutuu Juho Iso-Aholasta, syntynyt v. 1808, kuollut 1883 ja tällaisen henkilön puoliso sekä näiden aviolapset. Hakemus on jätettävä johtokunnalle, joka tarkastaa ja ratkaisee sen.

3 § Yhdistyksen jäsenyys lakkaa kuoleman, eron tai erottamisen johdosta, mistä viimeksi mainitussa tapauksessa päättää sukukokous. Eron saa jäsen vuoden ylössanomisen perästä, pyytämällä sitä kirjallisesti johtokunnalta.

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä:

a) jos hän on jättänyt vuotiset jäsenmaksunsa maksamatta,

b) jos hän toiminnallaan tahi muuten on ehkäissyt yhdistyksen toimintaa tahi loukannut suvun kunniaa.

c) milloin siihen on muita raskauttavia syitä olemassa.

4 § Jokaisen yhdistyksen jäsen maksaa vuosittain yhdistyksen rahaston hoitajalle jäsenmaksun, minkä suuruus on vapaaehtoinen, ei kuitenkaan 10 markkaa pienempi. Yleisellä sukukokouksella on oikeus jäsenen, taloudellisten vaikeuksien vuoksi, vapautta hänet jäsenmaksuista.

Jäsenilta odotetaan, että he viimeistä tahtoa ilmaistessaan muistaisivat sukuyhdistystä lahjoituksilla.

Näistä maksuista ja lahjoituksista muodostetaan "sukurahasto". jota sen lisäksi voidaan kartuttaa lahjoituksilla ja testamenteillä.

Sukurahaston korot ja jäsen- ym. maksut lisätään sukurahastoon, mikäli niitä jää yli yhdistyksen juoksevista menoista, siksi kun rahasto on kasvanut 200.000 markkaan. Sen jälkeen käytetään koroista toinen puoli taloudellisessa ahdinkotilassa olevien jäsenten avustamiseen ja toinen puoli lahjakkaiden jäsenten opintoavustuksiin sekä jäsenmaksut muihin 1 §:ssä mainittuihin tarkoituksiin ja mahdollinen ylijäämä lisätään sukurahastoon.

Edellä mainittujen varojen jaosta päättää johtokunta kypsän harkinnan mukaan.

Avustuksina jaettavista korkovaroista pääsee osalliseksi ainoastaan jäsenmaksun suorittaneet jäsenet.

5 § Yhdistyksen rahavarat on säilytettävä Saarijärven kunnan Säästöpankissa, mutta jos sanottu pankki lakkaa toimimasta, niin sitten jossakin toisessa vakavaraisessa, valtion valvonnan alaisessa rahalaitoksessa.

6 § Yhdistyksen sukurahaston lisäksi voidaan muodostaa myöskin erityisiä apurahastoja, joko yhdistyksen siitä tekemän päätöksen nojalla tai, milloin rahasto on lahjoitettu, lahjoittajan lähempien määräysten mukaisesti ja hänen määräämällänsä tavalla käytettäväksi yhdistyksen sääntöjen 1 §:ssä edellyttämiin tarkoituksiin.

7 § Yhdistystä edustaa ja sen asioita hoitaa yleisessä sukukokouksessa kolmeksi vuodeksi yhdistyksen jäsenistä valittu johtokunta, johon kuuluu viisi vakinaista ja kaksi varajäsentä. Johtokunta valitsee keskuudestaan esimiehen, varaesimiehen, rahastonhoitajan ja kirjurin.

8 § Johtokunta kokoontuu esimiehen kutsusta asian sitä vaatiessa. Päätös, jota kolme jäsentä kannattaa on sitova.

Yhdistyksen nimen kirjoittaa esimies tai varaesimies kumpikin erikseen.

Jokaisessa kokouksessa laaditaan pöytäkirja, jonka kaikki läsnäolevat johtokunnan jäsenet allekirjoittavat.

9 § Yhdistyksen tilit päätetään toimintavuosittain, mikä alkaa 1 päivästä toukokuuta ja ovat johtokunnan pöytäkirjojen kera viimeistään 1 päivänä kesäkuuta jätettävä yhdistyksen tilintarkastajille, joitten on tarkastus loppuun suoritettava ennen 15 päivää kesäkuuta. Jos tilintarkastajat havaitsevat aihetta sellaisiin muistutuksiin tilien hoitoa vastaan, että heidän käsityksensä mukaan ylimääräinen sukukokous on tarpeen, on johtokunnan ,tilintarkastajien kirjallisesta kehotuksesta, kokoon kutsuttava tällainen kokous, jossa tilikertomus sekä johtokunnan kirjallinen lausunto tämän johdosta on esitettävä. Ellei aihetta muistutukseen löydy, merkitsevät tilintarkastajat tilinpäätökseen ainoastaan nimensä sekä tarkastuspäivämäärän. Sinä vuonna, jolloin yleinen sukukokous kokoontuu, on kirjallinen tilintarkastajain laatima kertomus, käsittäen kulunutta kolmivuotiskautta, ennen kesäkuun 15 päivää annettava johtokunnalle, joka jättää kertomuksen, oman samaa aikaa käsittävän kertomuksensa kanssa sukukokouksen käsiteltäväksi.

10 § Joka kolmas vuosi pidetään yleinen sukukokous Saarijärven pitäjässä kesä-heinäkuun kuluessa, aikana, minkä johtokunta lähemmin määrää. Kokouksesta ilmoitetaan jäsenille kirjallisesti vähintään yhtä kuukautta ennen kokousta.

Ylimääräisiä kokouksia, jotka kokoonkutsutaan samalla tavalla pidetään, paitsi 9 §:ssä mainitussa tapauksessa, milloin johtokunta katsoo sellaiseen olevan aihetta tahi milloin vähintään 1/5 yhdistyksen äänivaltaisista jäsenistä kirjallisesti kokousta anoo.

Muut tiedonannot toimitetaan jäsenille samalla tavalla.

11 § Yleisessä kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1) valitaan kokouksen puheenjohtaja, jonka tulee kutsua jonkun läsnäolevista pöytäkirjuriksi,

2) luetaan johtokunnan ja tilintarkastajien kertomukset,

3) päätetään kolmen viimevuoden tilinpäätöksen vahvistamisesta ja tilivapauden myöntämisestä,

4) luetaan muistosanoja viime sukukokouksen jälkeen kuolleista yhdistyksen jäsenistä,

5) valitaan johtokunta seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi,

6) valitaan kaksi tilintarkastajaa ja näille kaksi varamiestä,

7) keskustellaan ja päätetään johtokunnan tai yhdistyksen jäsenten herättämistä kysymyksistä,

8) valitaan kaksi jäsentä yhdessä puheenjohtajan kanssa tarkastamaan pöytäkirja.

12 § Sukukokouksessa on äänioikeus jokaisella täysi-ikäisellä jäsenellä, joka on suorittanut maksettavaksi langenneet jäsenmaksut. Sukukokouksissa sallittakoon alaikäisen jäsenen ja jäsenen aviopuolison tahi kihlatun olla läsnä ja olkoon hänellä puhe- vaan ei äänioikeutta.

Äänestäminen valtakirjalla ei ole sallittu.

Kokous on päätösvaltainen, paitsi 15 §:ssä mainitussa tapauksessa, kun vähintään 1/5 äänioikeutetuista jäsenistä on läsnä. Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Jos äänet lankeavat tasan, ratkaisee arpa.

13 § Johtokunnan jäsenten ja tilintarkastajien palkkiot määrää yleinen sukukokous.

14 § Yhdistyksen johtokunnan kirjurin on pidettävä sukukirjaa, johon merkitään kaikki suvun jäseniä koskevat tapaukset, jotka ovat mainitsemisen arvoisia. Tätä tarkoitusta varten on jokaisen suvun jäsen velvollinen mahdollisimman nopeasti ilmoittamaan kirjurille kaikista tärkeimmistä perhetapauksista, koskivatpa nämä syntymää , vihkimistä tai kuolemaa.

Johtokunnan kirjurin on myös säilytettävä sukuarkistoa, johon on liitettävä kaikki suvun vaiheita ja sen jäseniä koskevat asiakirjat, tutkimukset ja suvun jäseniä koskeva kirjeenvaihto, mikä saadaan käytettäväksi.

15 § Yhdistys voidaan purkaa ainoastaan, jos kaksi perättäistä, kolmen vuoden väliajoilla pidettävää yhdistyksen varsinaista sukukokousta siitä yksimielisesti päättää. Yhdistyksen purkautuessa on kaikki sen varat, rahastot ja muu omaisuus, samoin kuin arkistokin luovutettava Suomen Sukututkimusseuralle, tai jos se on lakannut toimimasta, sille seuralle, joka lähinnä sen työtä jatkaa, käytettäväksi Juho Iso-Aholan s. 1808 suvun ja siihen kuuluvien henkilöitten vaiheitten tutkimista varten.

Jos sukuyhdistyksen purkamiskysymys otetaan yhdistyksen kokouksessa käsiteltäväksi, on tämä asia kokouskutsussa mainittava.

16 § Muissa kohdin on noudatettava voimassa olevan yhdistyslain määräyksiä.

Saarijärvellä elokuun 9 päivänä 1931

Perustajajäsenten allekirjoitukset

Edellisten nimikirjoitukset omakätisiksi todistamme:

O. V. Haapakoski Johan Valkola

talollinen, Saarijärvi talollinen, Saarijärvi

LAHJAKIRJA

Sukuyhdistyksen perustaja Viktor Iso-Ahola/Mikkolanaho on 27.6.1932 päivätyllä lahjakirjalla lahjoittanut ja luovuttanut Juho Iso-Aholan s. 1808 sukuyhdistys r.y. nimiselle yhdistykselle 300.000 markkaa, muodostettavaksi yhdistyksen hoidettavaksi erityiseksi Vihtori Iso-Aholan rahasto-nimiseksi rahastoksi, käytettäväksi alempana mainituin tavoin ja siinä manituin ehdoin.

1) Rahaston varat on talletettava Saarijärven Säästöpankkiin sillä ehdolla, että rahaston pääomaa ei saisi pankista koskaan ylössanoa eikä poistaa. Jos sanottu pankki lakkaa toimimasta, siirretään rahasto johonkin toiseen vakavaraiseen valtionvalvonnan alaiseen rahalaitokseen edellä mainituilla ehdoilla. rahaston vuotuiset korot liitetään vuosittain rahaston pääomaan siksi kunnes pääoma on kasvanut 500.000 markkaan, johon mennessä rahaston tuotosta saadaan käyttää tarpeellinen määrä ainoastaan välttämättömään hoitopalkkioon ja veroihin.

2) Rahaston pääoman noustua 500.000 markkaan, on sen vuotuisista koroista 1 prosentti vuosittain liitettävä pääomaan, mutta muu osa koroista saadaan käyttää vuosittain Juho Iso-Aholan s. 1808 sukuyhdistyksen johtokunnan päätöksen mukaisesti seuraavassa kohdassa mainituilla tavoilla.

3) Päättäessään rahaston vuotuisten korkovarojen käytöstä on yhdistyksen johtokunnan myönnettävä siitä avustuksia Juho Iso-Aholan s. 1808 sukuyhdistyksen sääntöjen 1 pykälän edellyttämiin tarkoituksiin, toinen puoli koroista taloudellisissa vaikeuksissa olevien yhdistysten jäsenten avustamiseksi ja toinen puoli koroista lahjakkaiden yhdistyksen jäsenten koulunkäynnin edistämiseksi opintoavustuksina. Korkovarojen jaosta päättäköön johtokunta kypsän harkintansa jälkeen.

4) Rahaston tilit tarkastavat vuosittain Juho Iso-Aholan s. 1808 sukuyhdistyksen valitsemat tilintarkastajat sekä näitten lisäksi kulloinkin toimessa oleva Saarijärven holhouslautakunnan puheenjohtaja.

5) Jos Juho Iso-Aholan s. 1808 sukuyhdistys puretaan tai lakkautetaan, niin siirtyy rahaston vuotuisten korkovarojen käyttöoikeus Suomen Sukututkimusseuralle, jonka hallitus on tällöin oikeutettu niistä päättämään, tai jos se on lakannut toimimasta, niin sille seuralle, joka lähinnä sen työtä jatkaa, tämän lahjakirjan ja Juho Iso-Aholan s. 1808 sukuyhdistyksen sääntöjen 1 pykälän määräämiin tarkoituksiin Juho Iso-Aholan s. 1808 suvun jäsenille.